21.8.2010

Ex-Jedin todistuspuheenvuoro

(1. Piet. 2:9) "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa..."

Uskonnollinen taustani ennen uskoontuloani on lähinnä new-age henkinen. Tässä lisää tietoa siitä mistä new-age:ssa on kysymys. Erinäisistä henkilökohtaisista syistä en ole pitänyt tätä seikkaa kovin paljoa esillä silloin, kun olen kertonut miten tulin uskoon. Mutta viime aikoina minua on alkanut kiinnostamaan Raamatun Ilosanoman levittäminen ja julistaminen enemmän myös new-age liikkeen ihmisten parissa sillä minun sydämeeni on laskettu jo uskoontulostani lähtien hätä heidän sieluistaan. Ymmärrän heidän kaipaustaan "suuremman voiman" / "kaiken ykseyden" tms puoleen sillä onhan minullakin new-age tausta.

Kiinnostuin erityisesti Star Wars -elokuvien panteistisen (persoonaton käsite jumaluudesta) "Voima" -maailmankuvan kautta idän uskonnoista ja filosofioista. Star Wars -fanaattisuuteni meni teini-iässäni juuri ennen uskoontuloani niin pitkälle, että haaveilin jopa oman "Jedi-uskonnon" perustamisesta tai sellaisen uskonnon / liikkeen mahdollisesta olemassaolosta. Toivoin tuohon aikaan todella, että "Voima" olisi ollut olemassa ja se olisi ollut kanssani. Laitoin "Voiman valoisaan puoleen" kaiken kaupaukseni, uskoni ja luottamukseni.

Ja näin myöhemmin ajateltuna itse asiassa "Voima" olikin kanssani, mutta se ei ollut hyvyyden voima jota kaipasin vaan pimeyden ja pahuuden voima eli itse saatana, persoonallinen paha, joka esitteli minulle itsensä kavalasti persoonattomana "Voiman valoisana puolena". Kyse olikin sudesta lampaiden vaatteissa.

(2. Kor. 11:14) "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."

Star Wars -elokuvissa "Voimalla" on myös "pimeä puoli". Elikkä "valoisa" ja "pimeä" puoli ovat loppujen lopuksi yhden ja saman kolikon kaksi kääntöpuolta. Tämä on täysillä silkkaa taoismia (ying ja yang), hindulaisuutta yms itämaista uskontoa ja filosofiaa tarjoiltuna modernin "avaruus-oopperan" (Star Wars -elokuvien) kääreissä jokaisen ulottuville. Ottakaa tämä varoituksen sanana ja ojentautukaa Raamatun Ilosanoman mukaan sillä siinä on todellinen Valo!

Hain tosissani vastinetta "Voimalle" todellisesta elämästä sillä kaipaukseni "suuremman voiman" puoleen oli valtava. Muistan vieläkin ne hetket kun katsoin pimeälle tähtitaivaalle ja haaveilin sen kaiken olevan totta. Ehkäpä ne olivat eräänlaisia rukouksia jotka itseasiassa kuultiinkiin, mutta niihin ei (Jumalan kiitos!) vastattu odottamallani tavalla. Kuten jo yllä sanoin, nämä vastineet "Voimalle" löytyivät yksi yhteen idän uskonnoista ja filosofioista. Tässä mielessä en ihmettele yhtään, että Star Wars -elokuvien luoja, George Lucas, on buddhalainen ainakin erään tietolähteen mukaan.

Olin hyvin järkyttynyt kun luin sanomalehdestä ensimmäisen kerran hieman uskoontuloni jälkeen siitä, että "Jedi-uskontoa" ollaan perustamassa ihan tosissaan. Se oli omalta osaltaan vahvistus sille, että ideani "Jedi-uskonnon" osalta olivat syntyneet demonisesta vaikutuksesta. Erityisesti juuri se järkytti minua, että muutkin olivat ajatelleet samalla tavalla ja he olivat aivan tosissaan. Silloin viimeinkin lopullisesti ymmärsin mikä voima minua oikein johdatti ennen uskoontuloani "Jedi-touhuissani".  Se oli pahuuden voima, eksytyksen henki, saatanallinen antimessiaaninen henki.

Ymmärsin sen, että kuinka järjestäytynyttä "rikollistoimintaa" saatana demoneineen harjoittaa ympäri näkymättömiä taivaallisia ulottuvuuksia joiden varjoja monet maanpäällä tapahtuvat pahat asiat ovat kuten Raamattu opettaa unohtamatta ihmisen omaa osuutta pahuuteen:

(Ef. 6:10-12) "Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.  Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa (ihmisiä) vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa."

Ko. Raamatun kohdan mukaan paholainen demoni-armeijoineen eivät ole mitään hullunkurisia keskiaikaisista piirroksista tuttuja pieniä ilkeästi nauravia punaisia otuksia sarvineen ja hiilihankoineen päivineen vaan näkymättömiä, älykkäitä ja täydellisen pahoja pimeyden olentoja taivaan avaruuksissa (ulottuvuuksissa) joita vastaan tehoaa vain Yeshuan pyhä nimi ja rukouksen voima Hänen nimessään sekä julistettu Jumalan Sana (Raamattu) sillä se on Jumalan Hengen kaksiteräinen miekka.

Onneksi YHWH:n sotajoukot ovat heitä voimakkaammat ja paholainen on lopullisesti lyöty Yeshuan sovitustyön kautta ja riisuttu kaikista aseista. Kannattaa siis nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle niin Hän meidät vetää läsnäoloonsa ja perkele meistä pakenee. Perkeleellä on niin kauan valtaa meihin kuin me sitä hänelle annamme. Vasta Kaikkivaltiaan Jumalan alaisuudessa perkele meistä pakenee sillä pimeyden täytyy väistyä Valon tieltä! Suren siis todella sitä mitä alla linkittämäni "Jedi-uskonto" ja "Jedismi" -sivustot edustavat sillä he ovat perkeleen vallassa kuten kaikki ihmiset , jotka eivät vielä tunne Jumalaa.

(HUOM! Lisäys 22.8.2010: en tarkoita, että ei-uskovaiset ihmiset olisivat riivattuja vaan sitä ettei kukaan voi palvella kahta herraa (Jumalaa ja saatanaa) yhtä aikaa vaan on joko toista vihaava tai rakastava kuten Yeshua opettaa, Matt. 6:24).


http://www.orderofthejedi.org
http://www.jedichurch.org

Jos tutustut ko. sivustoihin niin huomaat etteivät ne ole mikään vitsi! Jos noista jotain hyvää etsii niin ainakaan he eivät peittele vaikutteitaan eli idän uskontoja ja filosofioita vaan kertovat rehellisesti ja avoimesti mistä on kysymys. Uskon, että jos en olisi tullut uskoon Yeshuaan Messiaaseen niin olisin tänä päivänä tavalla tai toisella "Jedi-uskonnon" / "jedismin" harjoittaja. Kiitos YHWH:lle, että Hän pelasti minut järkyttävän viekkaan saatanallisen eksytyksen ja pimeyden vallasta sisälle Ben Elohimin (Jumalan Pojan) Valon Kuningaskuntaan! Kiitän siitä toistamiseen Häntä, joka minuakin niin suuresti rakastaa!

Persoonaton käsite "Voimasta" ei loppujen lopuksi tyydyttänyt loputonta janoani jonkin tuntemattoman suuremman puoleen. Tuo suurempi tuntematon voima tuntui loppujen lopuksi kovin lohduttomalta ja etäiseltä. "Voimalla" ei ollut loppujen lopuksi niitä kasvoja joita sisimmästäni kaipasin nähdä niin tavattoman paljon. "Voima" oli kirjaimellisesti kasvoton. En ymmärtänyt tuolloin, että loppujen lopuksi kaipasin taivaallista Isääni ja Hän alkoikin vetämään minua rakastavaan läsnäoloonsa eräässä vaiheessa "Jedi-touhujani".

Sitten viimein Elohimin armosta sain nähdä Hänen taivaalliset isälliset kasvot ja ne olivat niin ihanat katsella, että tiesin tulleeni tulleeni vihdoinkin kotiin ja sen, että Hän on sitä mitä olen halunnut ja niin tavattomasti ikävöinyt! Se oli sanaton rukous omassa huoneessani 10 vuotta sitten ja johon myös vastattiin samantien kuin tuulispään humauksella taivaasta.

Tunsin rukouksen myötä sellaista sisäistä puhtautta, riemua ja rauhaa etten koskaan ollut sellaista kokenut. Ja se rauha ei näyttänyt horjuvan sen jälkeenkään elämän suurimmissakaan haasteissa. Taivaallinen Isäni oli siis puhdistanut minut Yeshuan kalliilla sovitusverellä kaikesta synnistä ja asettanut minut armossaan ja rakkaudessaan lujalle ja horjumattomalle Messias -kalliolle jolle on ollut turvallista rakentaa elämääni Hänen lapsenaan. Voisikin sanoa, että Jumala ikäänkuin veti minut pois "pimeyden voimakentästä" sisälle taivaalliseen Valon Kuningaskuntaansa. Siitä kaikki lähti ja tällä Messiaan tiellä olen ollut siitä lähtien.

Tarkennuksena edelliseen vielä sellainen juttu, etten siis nähnyt konkreettisia kasvoja vaan puhun nyt vertauskuvallisessa mielessä sillä Raamatun mukaan Isän kasvojen näkeminen on yhtäkuin Hänen yhteydessään oleminen ja Hänen tunteminen.

Tässäpä siis lyhyt todistukseni siitä miten "Jedi-ritari -oppilaasta" tuli Messias Yeshuan opetuslapsi ja siitä kuinka hän vaihtoi "valomiekkansa" Hengen kaksiteräiseen miekkaan: Raamattuun! :) Kirjoitan tällä hetkellä lyhyttä elämäntarinaani keskittyen lähinnä uskoontulooni ja sen jälkeiseen aikaan jossa on lisää tästä aiheesta.

Olkoon YHWH kanssasi!

16 kommenttia:

  1. Anonyymi21.8.10

    Hyvä todistus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta! :) Meillä jokaisella uskovalla on se ainutlaatuinen tarina siitä kuinka me tultiin Yeshuan omiksi. Omaa tarinaa ei kannata laittaa "vakan alle" vaan "lampunjalkaan" niin se loistaa muillekin "huoneessa" oleville.

    VastaaPoista
  3. Ennen Star Warseja koko käsite "Voima" (Force) tunnettiin lännessä lähinnä satanismin ja noituuden (witchcraft) piirissä. Lucas popularisoi sen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Turjalaiselle kommentista. Juurikin näin on asia on.

    VastaaPoista
  5. Jep jep. Humpuukin vaikutuksesta toiseen. Sääliksi käy.

    VastaaPoista
  6. Ninny31.8.10

    Olen kyllä sitä mieltä, että valomiekka on siitä parempi, että raamatulla ei oikein saa leikattua leipää kunnolla.

    VastaaPoista
  7. @Tuomas, älä mene sanomaan toisen elämästä yhtään mitään onko se "säälittävää" vai ei ellet tunne ihmistä henkilökohtaisesti.

    Mulla on hyvä olla vaikka tämä tie ei aina olekaan helppo kaltaistesi ennakkoluuloisten halveksijoiden ja naureskelijoiden takia. Ylimielinen ja ennakkoluuloinen asenteesi on säälittävää.

    @Ninny, Raamattu on Elämän Leipää :) Sitä ei "valomiekalla" kykene leikkaamaan eli annostelemaan vertauskuvallisesti ajatellen. Elämän Leivän nauttimiseen riittää Jumalan nälkäinen ja avoin sydän.

    Yeshua (Jeesus) sanoi: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa” (Joh.6:35)

    VastaaPoista
  8. Toivot toisilta ennakkoluuloisuutta ja suvaitsevuutta, mutta samalla itse tuomitset kokonaisen uskonnon kaikki harjoittajat saatananpalvojiksi. Ei sitä syytöstä tee sen kevyemmäksi se että itse uskot sen olevan totuus. Moni sellainen joka uskoo sinun olevan väärässä, ei koe tarvetta pilkata ja tuomita sen takia.

    VastaaPoista
  9. @Samuel, en mie tuomitse ketään vaan Jumala tuomitsee. Toin vain todistuksessani ilmi sen mikä on Raamattuun kirjoitettu. Ne eivät ole mun mielipiteitä vaan Jumalan.

    "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani". Niin kuuluu ensimmäinen käsky. Ja esim. "Force" on yhtäkuin muut jumalat, koska se ei tunnusta ainoan oikean Raamatun Jumalan herruutta.

    Raamattu on totuus uskoivatpa ihmiset siihen tai eivät. Myös muiden "jumalien" palvominen on väärin ajattelelivatpa ihmiset siitä mitä tahansa. Keikenlainen vääryys tuhoaa ihmistä ja siltä Jumala haluaisi meidät kaikki varjella. Hänen yhteydessään ei ole mitään vääryyttä tai pimeyttä vaan Valoa.

    Saatana on kaikkien uskontojen luoja. Uskontojen juuret johtavat muinaiseen Babyloniin. Raamatullisen uskon juuret johtavat Jumalaan. Raamatullinen usko ei ole uskonto vaan elävä suhde Jumalan kanssa. Sen tulee kyllä huomaamaan, jos ojentautuu Raamatun Ilosanoman mukaan.

    Kirjoituksessani ei ole kyse muiden ihmisten tai heidän uskontojen yms pilkkaamisesta. Se, että kerron mitä Raamattu opettaa esim. muiden "jumalien" palvomisesta ei ole pilkkaamista vaan Raamatun totuus. Säälin näitä ihmisiä sillä he ovat sen hyvän harhauttamia, joka on parhaan vihollinen. Hyvähän on parhaan vihollinen. Olen kirjoituksessani tuonut esiin sen mikä on paras. Ei siinä sen kummempaa ole.

    Loppujen lopuksi kaikki ihmiset ovat säälittäviä ressukoita - eksyneitä lampaita. Jumala rakastaa meitä kaikkia säälittäviä ressukoita aivan yhtä paljon ja haluaa yhteyttä meidän kanssamme. Todistukseni tarkoitus on rohkaista muitakin ihmeellisille löytöretkille Jumalan maailmoihin sillä se on parasta.

    Mie olen nyt sanottavani sulle sanonut. Loputtomiin väittelyihin en ala sillä sellaiseksi nämä usein menevät.

    VastaaPoista
  10. Miksi kääntymiskertomukset ovat tärkeitä? Miten esimerkiksi New Ageri kokee uskovan käännyttäjän paremmaksi jos tämä kertoo olleensa ateisti ennen kääntymistä?

    Miten niin ymmärtää miten hänen kohtaamansa New Age -tyyppi ajattelee jos on sellainen ennen ollut? Ihmiset kun ovat erilaisia.

    Minä olen ennen ollut uskova, ja nyt en taatusti ole menossa takaisin. Tekeekö tämä Sinun olosi luottavaksi ja ihanan pörröiseksi? Tekeekö Sinun mielesi avata sydämesi minulle ja vaihtaa maailmankuvaa tämän tiedon saatuasi?

    Luulen että sinusta tuntuu ennemmin siltä että olen "leirinpetturi", takinkääntäjä. Tai peräti että "ei ole aidosti koskaan uskossa ollutkaan". Valitettavasti New Agerit luultavasti miettii samoin.

    Toki näitä ihmiskohtaloita on aina mukava lukea. Mutta käännytysvoimaa tai vakuuttavuutta. Niitä niissä ei ole. Ainakaan peruspsykologian pohjalta se "ei toimi". Se vakuuttaa pikemminkin jo kääntyneitä. Voi toimia rivien vahvistajana esimerkiksi vasta kääntyneen kanssa.

    Olenkin ollut huomaavinani että uskovaiset lähestyvät ihmisiä argumentein jotka vakuuttavat heitä itseään. Systeemin sisällä ja ulkona kuitenkin näyttää ihan erilaiselta.

    Esimerkiski tiedetään että kertomukset jossa tyyppi kertoo henkilökohtaisesta kokemuksesta kuten "Olin tappamassa itseäni kun näin Jeesuksen kasvot ja siksi olen tässä" vakuuttaa uskovaisen vahvasti siitä että takana on todella Jumalan toimet. Ulkopuoliselle tämä korostaa sitä miten uskova näkee näkyjä, on jopa hullu/mielenvikainen ...

    Minusta jos olet miettimässä käännyttämistä, tälläiset asiat olisi hyvä miettiä. Niin voisi tulla tulostakin.

    VastaaPoista
  11. @Tuomo "Squirrel", hauska nikki muuten sulla :) En oo sensuroinut viestiäsi. En oo nyt ehtinyt keskittyä kommentteihin. Nyt vois pari riviä riipaista.

    Jos luet muitakin kirjoituksiani ja erityisesti blogini esittelyn niin huomaat, että miekin petyin kristinuskoon ja "toiseen Jeesukseen" jota se saarnaa ja edustaa. Sen pitemmittä puheitta ole hyvä ja tutustu rauhassa muihinkin kirjoituksiini ja jatketaan sitten keskustelua, jos haluat.

    Monet kristityt varmaan pitävät minuakin "lakihenkisenä", "leirinpetturina" ja "takin kääntäjänä" edustamani messiaanisen apostolisen alkuseurakunnan uskoni takia. Joten kiitos Jumalalle, että petyit kristinuskoon! Olet oikealla tiellä.

    Niin minäkin petyin ja löysin alkuperäisen raamatullisen uskon heprealaiseen Messiaaseen "kreikkalaisen toisen Jeesuksen" sijasta. En miekään ole taatusti menossa kristinuskoon / kristillisyteen takaisin sillä se edustaa sekoitusta: pakanuutta ja raamatullista uskoa.

    Messiaanisuus on raamatullista.

    VastaaPoista
  12. Lisäksi monet ihmiset (mkl itseni) ovat tulleet ENNEN uskoontuloa voimakkaalla tavalla kosketetuiksi uskovien todistuspuheenvuorojen tms kautta ja ainakin omaa uskoontuloani aatellen niillä on ollut erittäin tärkeä merkitys. Joten kuka sie olet sanomaan mikä koskettaa ihmisiä ja mikä ei. Todella kapeakatseista ajattelua.

    Väität varmaan nyt ettei mulla ole varaa sanoa, että "onpa kapeakatseista ajattelua", koska edustan mielestäsi "kapeakatseista uskoa". Ainakin niin annat ymmärtää. Jokatapauksessa kapeakatseisuutta mahtuu jokaiseen ihmiseen ja toisinaan olisi hyvä ollakin oikealla ja terveellä tavalla "kapeakatseinen".

    Yleensäkin kommentistasi tuli sellainen olo, ettet oikein vaikuta loppujen lopuksi olevasi tosissasi mielipiteidesi osalta.

    VastaaPoista
  13. "Kosketettu jo ennen" on itse asiassa oma kokemus. Monihan kokee esimerkiksi että hänet oltaisiin käännytetty ovelalla vasta -argumentilla. Valitettavasti tämä oma kokemus ei ole todenmukainen ; Psykologinen kognitiivinen dissonanssi -näkemys toimii itse asiassa niin, että ihmisen vanha näkemys horjuu ensin. Vasta sen jälkeen uuden näkemyksen rakentaminen ja vahvistaminen on mahdollista.

    Eiuskossa oleva ei siksi vakuutu näistä kertomuksista, ellei hän ole jo valmiiksi turhautunut vanhaan maailmankuvaansa.

    Tietyssä määrin karismaattiset julistajat ovat ymmärtäneetkin tämän. Hehän korostavat kuinka elämässä on tiettyjä hetkiä joina Jeesus kolkuttaa tavallista kovemmin. Syy on se, että näinä hetkinä vanha maailmankuva on jo horjunut, ja käännytystyö on olennaisesti mahdollisempaa.

    Kommentistani olen tavallani "ihan tosissani". En pidä julistamisesta ja käännyttämisestä. Mutta jos jotain tekee, se on paras tehdä tehokkaasti. Jos jotain tekee, se on sitten syytä tehdä hyvin.

    Kapeakatseisuudella ei ole tämän käännytysjutun kanssa kovinkaan mitään tekemistä. Minusta on kätevää erottaa hindulaiset ja saatananpalvojat toisisstaan. Eri ideologiat ja kaikkea. Käsittelylläsi maailmasta tulee tätä kautta vähän turhan mustavalkoista.

    Kaiken kaikkiaan olen varsin outo heppu.

    PS: Sori, luulin pitkää viivettä sensuuriksi. Ymmärtänet taustalogiikan. Täällä eikä muuallakaan ei varmaan ilmesty valtavaa valomainosta jossa sanotaan "ylläpitäjä sensuroi viestin" tms.

    VastaaPoista
  14. PSPS: Esimerkissäsi huomasit että vertasin sinua normikristittyyn. Kun olisit vienyt tämän oivalluksen viestin tulkintaan, olisit huomannut että esitin että kristitty tuskin luottaa minuun enemmän jos selitän että olen entinen kristitty. Sinulla onkin varmasti kokemuksia siitä miten tälläistä pidetään takinkääntämisenä. Olet pettynyt tiettyyn kristillisyyteen, ja tämä tuskin parantaa välejä.

    Siksi "olin ennen ateisti" -kertomus ateistille on yleensä ottaen hyvin huono ja epätoimiva tempaus. (Korvaa ateistit tilanteen mukaan lähes millä vaan maailmankuvalla.)

    Ihmiset rakentavat liian helposti ns. "vihollisuuksia". Takinkääntäjä taas on pahin. Apostasiaan, ryhmästä lähtemiseen, suhtaudutaan useimmissa uskonnoissa, etenkin pienikokoisissa sellaisissa, melkoisen pahasti.

    VastaaPoista
  15. Hyviä keskusteluja täällä.
    Mäkin laittan nyt korteni kekoon, ja jos joku haluaa lukea entisen okkultistin todistuksen niin voit lukea sen täältä:
    http://www.israelinhuone.com/breratmechdal.php?sivu=uskoontuloni.php

    Sen verran vielä kirjoitan, että en ennättänyt olla ns. kristillisyydessä mukana kuin vajaan parin vuoden päivät, vaikka olin kuulunut nimellisesti ev.lut.kirkkoon koko siihen astisen elämäni ennen uskoon tuloa. Messiaanisuus (alkuperäinen Pyhien Kirjoitusten mukainen uskovaisen elämä nasaretilaista Jeshuaa Messiasta seuraten) vei mennessään heti uskoontulon jälkeen.
    Niin, että 'takinkääntäjäksi' muakin voi kaiketi sanoa. :)

    -Teija

    VastaaPoista
  16. @Teija, niin on hyviä keskusteluja - rehellisiä ja avoimia.

    @Tuomo, ole ihan rauhassa "outo heppu". Niin olen miekin kovin outo :) Saat aivan vapaasti ihmetellä, kysellä ja kyseenalaistaakin täällä asioita kunhan se tapahtuu asiallisesti kuten olet tehnytkin.

    En ole pettynyt "tiettyyn" kristillisyyteen vaan KAIKKEEN kristillisyyteen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että epäilisin Jumalan olemassaoloa, Yeshuan sovituskuolemaa ja ylösnousemusta, rukouksen voimaa jne jne perusasioita.

    Uskossa voi aivan hyvin olla huoletta ilman kristillisyyttäkin ilman minkäänlaisia "tunnontuskia" tai "luopioksi" itsensä tuntemista. Ja itseasiassa soisikin niin asioiden olevan jo alusta asti silloin, kun ihminen tulee uskoon niin säästyisi monilta harhapoluilta jotka kirkot, kirkkokunnat, herätysliikkeet yms ovat luoneet "teologioillaan". Nämä em. ovat yhtäkuin se hengellinen / uskonnollinen Babylon josta Yeshua kutsuu uskovaisia ulos! Kutsu kävin mullekin ja tässä nyt ollaan.

    Raamatullinen messiaanisuus ja kristillisyys ovat valitettavasti ristiriidassa keskenään vaikkakin yhteneväisyyksiäkin löytyy. Kyllä kristillisyydessä hyvääkin on kuten alussa mainitsemieni raamatullisen uskon perusasioiden tunnustaminen ja niiden mukaan eläminen.

    Sama Herra kristityillä ja mullakin on, mutta kuitenkin valitettavasti eri Herra mitä tulee "Vanhan Testamentin" asemaan, Tooran (viisi Mooseksen kirjaa lakeineen ja ohjeineen) mukaan elämiseen, kuuliaisuuteen, kysymykseen lain ja armon suhteesta jne.

    Kaikki Raamatun Pyhät Kirjoitukset (niin "VT" kuin "UT") ovat kuitenkin tarkoitettu jokaisen ihmisen parhaaksi - ei vain uskovien.

    VastaaPoista

Ainoastaan asialliset kommentit hyväksytään. Jos kommentoit anonyyminä (nimettömänä) asiattomuuksia ja törkeyksiä niin älä luule ettei sinua pystytä jäljittämään.

Lisäksi loputtomiin turhiin väittelyihin en rupea. Rakennetaan keskinäistä yhteyttä. Eri mieltäkin saa toki olla, mutta keskinäisessä kunnioituksessa sekä hyvät käytöstavat muistaen.

Kiitos kommentistasi!

Only proper comments will be accepted. If you make an impolite comment as anonymous please remember that it is always possible to track you besides of that.

Moreover, I won't take part in endless debates. Let's strenghten the fellowship and not break it. It is allowed to disagree, but please, honour other's views and opinions as well.

Thank you for your comment!"